ANNA HIETA
Olen tanssinopettajan ammattiin pyrkivä iloinen lukiolaistyttö. Minulla on paljon kilpailu- ja esiintymiskokemusta showtanssin, baletin ja hiphopin osalta ja hallitsen myös perusteet monesta muustakin lajista. Olen käynyt tanssitunneilla 3-vuotiaasta lähtien, ja aina on ilo lähteä tanssimaan. Kempeleen Naisvoimistelijoilla ohjaan balettia 6-9-vuotiaille tytöille ja isompien nuorten Overload!-tanssiryhmää.
Minua näkee harvoin pitämässä tanssituntia hymyilemättä, sillä tanssi on minulle enemmän elämäntapa kuin harrastus tai työ. Oppilaiden kasvaessa vanhemmiksi painotan opetuksessa tekniikkaa ja jokaisen omaa henkilökohtaista kehitystä, joiden avulla syntyy loistavia tanssijoita. Tarkoituksena on kuitenkin lopulta pitää yhdessä hauskaa ja tanssia paljon!
 
 
HEIDI HOLAPPA
Olen 26-vuotias opettajaopiskelija Oulusta, jolla on tanssiminen ollut verissä jo pikkutytöstä asti. Itse olen aiemmin harrastanut klassista balettia, disco- ja showtanssia, jazzia, sekä viimeisimpänä sydämeni on vienyt kuumat lattarirytmit. Olen ohjannut tanssia vuodesta 2004 saakka ja tällä hetkellä ohjaan Oulussa useampia latinotanssiryhmiä. Tunneillani ei tarvitse huolehtia osaamisestaan vaan voi keskittyä pitämään hauskaa ja nauttimaan tanssin huumasta.
 
 
 
 
 
SIRPA HUOTARI
Olen Sirpa 40+. Lapset usein kutsuvat Piipaksi. Olen osallistunut KNV:n jumpille vuodesta 2004 alkaen. Tällä kaudella olen ensimmäistä kertaa ohjaajan roolissa. Ryhmäni on Aikuinen-lapsi-jumppa. Omat lapset ovat kasvanee jo isoiksi, mutta onneksi on jo yksi lapsenlapsi, jonka kanssa saa jatkaa leikkejä. Päivätyöni on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, jossa myös tiivistä työskentelyä lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. 
 
 
 
 
 
HENNA HÄKKILÄ
Olen 17-vuotias lukiolainen, joka on aina tykännyt liikunnasta pienestä pitäen. Harrastan tanssia ja zumbailua, lenkkeilyä, musiikkia ja kavereiden kanssa hengaamista. Aloitin ohjaamisen KNV:ssä vuoden 2009 syksyllä ja tenavien kanssa tolskailen viikottain. Mukavaa on ollut ja tulee varmasti olemaan myös tulevaisuudessa :) Jumpilla nähdään!
 
 
 
 
 
 
IINA KARHUKORPI
Olen 19-vuotias fysioterapeuttiopiskelija, ja tänä syksynä ohjaamassa Liikuntaleikkikoulu-ryhmiä. Olen kotoisin Vetelistä ja nykyään asun Oulussa mieheni kanssa. Alle kouluikäisestä lähtien olen itse ollut jumpilla mukana, ja vuonna 2005 luonnollisen siirtymän kautta kouluttauduin lasten ohjaajaksi ja ryhdyin vetämään ryhmiä. Pitkä rupeama mukana toiminnassa takana siis, ja tavaoitteena onkin saada lapset hurahtamaan jumppatoimintaan tai vähintäänkin liikuntaan yhtä pahasti! Vuosien varrella on tullut kokemusta eri ikäisten lasten ja erilaisten ryhmien ohjaamisesta. Kempeleen Naisvoimistelijoiden riveihin liityin vuoden 2011 alussa. Harrastuksiin kuuluu vahvasti ja monella tapaa sekä liikunta että musiikki, ja pyrinkin yhdistämään molempia, jos vain mahdollista. Siksipä tykkäänkin käydä monenlaisilla ryhmäliikuntatunneilla, esimerkiksi Zumbassa!
 
ILONA KVICK
Olen 18-vuotias lukiolaistyttö Oulusta. Tanssiminen on ollut lähellä sydäntäni jo pienestä pitäen, ja vuosien varrella on tullut kokeiltua jo monia eri tanssilajeja, kuten nykytanssia, hiphopia ja discotanssia. Myös esiintyminen ja kilpaileminen ovat tulleet tutuiksi. Tanssilajien lisäksi minulla on kokemusta kilpa-aerobicistä ja cheerleadingista. Liikunta yleensäkin on aina ollut minulle henkireikä, ja pyrinkin käymään ryhmäliikuntatunneilla aina kun omista treeneistäni kerkeän! Tänä keväänä ohjaan Kempeleen Naisvoimistelijoilla 10-12-vuotialle KidMix-tanssiryhmää. Opetan myös naapuriseura ONV:lla showtanssia lapsille. Lasten opetuksessa painotan sitä, että tanssimisen pitää olla hauskaa. Tervetuloa tunneilleni!
 
 
ELLI PARTANEN
Aloitin KNV:llä viime kevätkaudella ohjaamaan 3-4-vuotiaiden jumpparyhmiä. Olen aina tykännyt lapsista, joten mikäse sen parempaa kuin päästä leikkimään heidän kanssaan ja opettaa heille samalla uusia asioita. Yhdessä jumppaaminen on sujunut hyvällä fiiliksellä aina kauden loppuun asti! Pienenä harrastin itsekin jumppailua ja pelasin lentopalloa sekä pesäpalloa. Nykyään käyn salilla, lenkkeilemässä, pyöräilemässä ja soitan kitaraa. Uusina lajeina aion kokeilla pilatesta ja Zumbaa! Opiskelen toista vuotta merkonomiksi ammattikoulussa.
 
 
 
KATARIINA SARJA
Olen Katariina, tämän vuoden abiturientti, ja olen 7-9-vuotiaiden tyttöjen Jumppakoulun sekä samanikäisille pojille suunnatun Vauhtiveijarit-ryhmän takana. Liikunta ja sen tuottama ilo on minulle ehdoton elämän suola, ja juuri liikkumisen ilo on se filosofia, jota haluan antaa eteenpäin ryhmissäni. Itselläni on laaja liikuntatausta: 7 vuotta muodostelmaluistelua kilpatasolla, 4 vuotta jalkapalloa, Zumbaa, tanssia... Oikeastaan kaikkea tenniksestä kuntonyrkkeilyyn. Mielestäni liikunta parhaimmillaan saa hymyn huulille ja hien pintaan. Naurunpyrskähdyksetkään eivät ole kiellettyjä! Ryhmissäni opetellaan yhdessä uusia asioita ja rakennetaan hyviä perusjumppataitoja.


KATTA SILTAVIRTA
Ohjaan Kempeleen Naisvoimistelijoissa nyt viidettä kautta lasten ryhmiä. Olen aloittanut omien lasten ollessa pieniä aikuinen-lapsi-jumpan ohjaajana. Nykyään ohjaan 5-6-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Nuoren Suomen Liikuntaleikkikouluryhmiä. Lasten liikuttaminen antaa hyvää vastapainoa omalle työlleni tietotekniikan parissa. Minusta on ihana nähdä lasten nauttivan liikunnasta ja oppivan uusia taitoja. Perheeseeni kuuluu aviomies, eskarilainen poika ja 5-vuotias tytteli. Olen myös KNV:n johtokunnan jäsen ja vastaan lasten ja nuorten toiminnasta. Minut löytää melko usein lenkkipolulta tähtäimessä pari puolimaratoonia vuodessa ja tartunpas myös kahvakuulaan melko usein. Zumba-tunnit ovat olleet uusi aluevaltaus viime aikoina. :) 

 


ZUMBA® and the Zumba Fitness logo are trademarks of Zumba Fitness, LLC, used under license.