Järjestämme kesällä toimintaa lapsille ja nuorille matalan kynnyksen ajatuksella: lyhyelle leirille tai kesäkurssille on helppo lähteä kokeilemaan uutta harrastusta, testaamaan kiinnostavaa lajia tai hankkia lisäpuuhaa kesäpäiviin. Ehkä mielessä on ollutkin uuden harrastuksen aloittaminen, kempeleläisessä seurassa liikkuminen tai lapsen itsenäisen harrastamisen kokeilu? Kesäkuun aikana nämä kaikki onnistuu vaivattomasti meillä! Tervetuloa mukaan liikkumaan.

Kilpajoukkueiden kesätreeneistä tietoa tämän sivun alaosassa. Ne on avoimia vain kyseisissä joukkueissa treenaaville.

Kaikille avoimet kesäkurssit

Perhevoimistelu on lapsen ja aikuisen yhteinen liikuntahetki, jossa lapsi saa nauttia aikuisen jakamattomasta huomiosta. Lapsi ja aikuinen kokeilevat yhdessä uusia temppuja, erilaisten välineiden käyttämistä ja tutustutaan ryhmän mukana toimimiseen. Luvassa on musiikkileikkejä, temppuratoja ja liikuntavälineillä leikkiä. Sekä aikuisella että lapsella on hyvä olla päällä liikkumiseen sopivat vaatteet: jalassa jarrusukat, tossut tai avovarpasin. Myös juomapullo on hyvä olla mukana.

Maanantaisin 26.5.-23.6. (poikkeus 9.6. ei tuntia) kello 17:00-17:45 Ylikylän päiväkodilla. Ohjaajana Lara Laamanen. Kurssin hinta 35€ + mahdollinen 10€ kausimaksu vuodelle 2025 (maksetaan kerran vuodessa).

Tanssitossut-kesäryhmässä harjoitellaan liikkumis- ja tanssitaitoja, kuten luovuutta, erilaisia tanssiliikkeitä sekä ikätason mukaisia perusliikuntataitoja. Tunneilla opetellaan myös ryhmässä toimimisen taitoja ja tutustutaan uusiin tanssikavereihin!

Huomaathan, että ryhmä on itsenäisen liikkumisen ryhmä. Lapsi saapuu tunnille aikuisen saattelemana, mutta ryhmän toiminnan aikana lapset liikkuvat ryhmässä itsenäisesti vanhempien odottaessa autossa, ulkona tai pukuhuonetiloissa. Ohjaajilla on aina huoltajien yhteystiedot käytettävissä, mikäli huoltajaa tarvitaan paikalle.

Sunnuntaisin 1.6.-29.6. kello 16-16:45 Ylikylän päiväkodilla. Ohjaajina Anna Hieta ja Sanni Ollikainen. Kurssin hinta 35€ + mahdollinen 10€ kausimaksu vuodelle 2025 (maksetaan kerran vuodessa).

Voimistelukoulussa harjoitellaan perusvoimistelua, kuten vartaloliikkeitä, hyppyjä ja akrobatiaa kuten kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä. Kurssilla harjoittuu hauskasti myös leikkien ja pelien kautta perusliikuntaidot ja vartalonhallinta. Kesäkurssi sopii aloittelijoille ja voimistelua/tanssia jo harrastaneille.
Keskiviikkoisin 4.6.-2.7. kello 17-18 Ylikylän päiväkodilla. Ohjaajana Mira Häkkinen. Kurssin hinta 35€ + mahdollinen 10€ kausimaksu vuodelle 2025 (maksetaan kerran vuodessa).

Energiset ohjaajat, monipuoliset ja hauskat akrobatiatreenit, uudet kaverit ja rento yhdessäolo tekevät akrobatikurssista unohtumattoman kokemuksen! Akrobatiakurssille ovat tervetulleita kaikki taitotasosta riippumatta! Harjoittelemme yksilö-, pari- ja ryhmäakrobatiaa. Kurssilla kehitetään myös kehonhallintaa ja voimaa leikkien ja pelien kautta. Kurssin harjoitteet suunnitellaan niin, että niitä on mukava alkaa aloittelijoiden harjoittelemaan ja taidokkaammillekin annetaan haastetta. Mukaan tarvitset mukavat liikuntavaatteet ja juomapullon. Pitkät hiukset laitetaan kiinni.

Sunnuntaisin 1.6.-29.6. kello 16-17:30 Linnakankaan vanhassa salissa. Ohjaajina Mira Häkkinen, Aini Pisilä ja Iida Hiltunen. Kurssin hinta 40€ + mahdollinen 10€ kausimaksu vuodelle 2025 (maksetaan kerran vuodessa).

Tanssillisen voimistelun kesäkurssi 10-15-vuotiaille, joka sopii aloittelijoille ja lajia jo harrastaneille. Kurssilla harjoitellaan tanssillisen voimistelun perustekniikkaa, kuten vartalo- ja käsiliikkeitä, jalkatekniikkaa, hyppyjä ja pidetään hauskaa myös hieman leikkien ja pelaillen.

Sunnuntaisin 1.6.-29.6. kello 14:30-16:00 Linnakankaan vanhassa salissa. Ohjaajina Mira Häkkinen ja Iida Hiltunen. Kurssin hinta 40€ + mahdollinen 10€ kausimaksu vuodelle 2025 (maksetaan kerran vuodessa).

Kesän cheertanssitunneille voi osallistua niin aloittelijat kuin jo aiemmin lajia harrastaneetkin. Tunneilla harjoitellaan cheertanssin perustekniikkaa, eli esimerkiksi piruetteja, hyppyjä ja käsiliikkeitä eli pom-tekniikkaa.Tanssitekniikan lisäksi harjoitetaan perusliikuntataitoja ikään sopivalla tavalla, pelein ja leikein. Tunneilla keskitytään siihen, että kaikilla on hauskaa! Seura ostaa kaikille 2017 ja sitä aiemmin syntyneille Suomen Cheerleadingliiton lyhytkurssilisenssin (nuoremmilla sitä ei tarvitse olla). Osallistujien ei siis tarvitse hankkia lisenssiä itse.

Sunnuntaisin 1.6.-29.6. kello 15-16:00 Ylikylän päiväkodilla. Ohjaajina Anna Hieta ja Sanni Ollikainen. Kurssin hinta 37€ + mahdollinen 10€ kausimaksu vuodelle 2025 (maksetaan kerran vuodessa).

Kilpailevat joukkueet

Maanantaisin 2.6.-26.6. kello 18:30-20:00 Linnakankaan vanhassa salissa. Ohjaajana Anna Hieta. Lisäksi valmentajan suunnittelema omatoimitreeni kesään. Hinta 42€.

Maanantaisin 2.6.-23.6. kello 17-18:30 Linnakankaan vanhassa salissa. Ohjaajana Anna Hieta ja Inka Salmela. Hinta 40€.
Keskiviikkoisin 4.6.-25.6. kello 16-17:30 Linnakankaan vanhassa salissa yhdessä Unikoiden kanssa, ohjaajana Lara Laamanen, sekä torstaisin 5.6.-26.6. kello 17-18:30 Linnakankaan vanhassa salissa yhdessä Syreenien kanssa, ohjaajana Anna Hieta. Hinta 50€.

Tiistaisin 3.6.-24.6. kello 18-19:30 Ylikylän päiväkodilla ja torstaisin 5.6.-26.6. kello 18:30-20 Linnakankaan vanhassa salissa. Ohjaajana Anna Hieta. Hinta 50€.

Tiistaisin 3.6.-24.6. kello 17-18:30 Ylikylän päiväkodilla ja torstaisin 5.6.-26.6. kello 17-18:30 Linnakankaan vanhassa salissa yhdessä Neilikoiden kanssa. Ohjaajana Anna Hieta. Hinta 50€.

Keskiviikkoisin 4.6.-25.6. kello 16-17:30 Linnakankaan vanhassa salissa yhdessä Neilikoiden kanssa, ohjaajana Lara Laamanen. Hinta 40€.